Blogit

Ostinko kirjan vai alekupongin?

Luin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöstä kesäkuulta maksullisen ravintolaoppaan arvonlisäverokohtelusta. KHO joutui jälleen pohtimaan syntyjä syviä, nimittäin sitä, onko kyseinen 38 euron ravintolaopas kirja vai ei. Asialla on merkitystä arvonlisäverotuksessa, koska kirjan voi myydä alennetulla 10 prosentin verokannalla normaalin 24 prosentin sijaan. KHO päätyi siihen, että kyse ei ole kirjasta, koska ”keskivertokuluttajan kannalta yksinomaisena tai ainakin pääasiallisena syynä oppaan hankinnalle on pidettävä sitä, että kuluttaja haluaa käyttää hyväkseen oppaassa mukana olevien ravintoloiden kuluttajalle antaman alennuksen. Oppaan ostamisen pääasiallisena tarkoituksena ei siten keskivertokuluttajan näkökulmasta ole pidettävä tutustumista kirjallisessa muodossa olevaan ravintoloiden tai ruokakulttuurin esittelyyn vaan hyötyä ravintoloista saatavista alennuksista.”

Niinhän se varmaan monen osalta on, että opas ostetaan saatavien ravintola-alennusten vuoksi. Keskivertokuluttajalta, tuolta kaiken tietävältä arvonlisäveroasiantuntijalta, ei asiaa kai ole kuitenkaan kysytty. Ymmärrän toki KHO:n päätöksen ja perustelut, mutta päätös sai minut viemään ajatusleikkiä pidemmälle. Mitä tapahtuisi, jos arvonlisäverotuksessa siirryttäisiin verottamaan myynti puhtaasti sen perusteella, miksi ostaja tavaran tai palvelun hankkii. Jos konjakkipullo ostettaisiin lääkkeeksi, verokanta olisi 10 %. Jos psykologinen itsetutkiskeluopas ostetaan hellittämään omaa sisäistä tuskaa, kyseessä olisi veroton terveydenhuoltopalvelu. Hierojallekin olisi etukäteen ilmoitettava, olenko hakemassa vain hemmotteluhetkeä arkeen, jolloin verokanta olisi 24 prosenttia vai lievitystä lihaskipuun, jolloin myynti olisi veroton.

Ei tällainen ajattelu toki ole uutta. KHO antoi kesäkuussa toisenkin päätöksen, jonka mukaan elintarvikeliikkeissä erilaiset aromitiivisteet (makunesteet) ovat elintarvikkeina 14 prosentin verokannan alaisia mutta savukeliikkeessä 24 prosentin verokannan alaista myyntiä. Aikaisemmin toki olemme jo tottuneet vastaavaan problematiikkaan muun muassa liikuntapalveluiden osalta, joissa on pohdittu sitä, onko kysymys keskivertokuluttajan näkökulmasta liikunnan harjoittamisesta 10 prosentin verokannalla vai liikuntaopetuksen ostamisesta 24 prosentin verokannalla.

Tuomioistuimilta ja arvonlisäveroasiantuntijoilta tuskin loppuvat heti työt kesken, kun EU:n jäsenvaltiot hyväksyivät huhtikuussa alennettuja verokantoja koskevan uudistusehdotuksen, joka mahdollistaa alempien verokantojen soveltamisen yhä useampiin tavaroihin ja palveluihin. Luetteloa, jossa on lueteltu ne tavarat ja palvelut, joihin alempaa verokantaa voidaan soveltaa, on päivitetty siten, että päivityksessä on painotettu ympäristönsuojelua ja terveydenhoitosektorin tukemista sekä kilpailun vääristymien ehkäisyä.

Alempien verokantojen buffetpöytä on nyt herkullisimmillaan. Mielenkiintoista on nähdä, miten EU:n neljä vapautta sekä rajat ylittävä kilpailu puree alempien arvonlisäverokantojen laajempaan soveltamiseen myös Suomessa. Poliittista painetta varmasti on jokaisessa EU-maassa siitä huolimatta, että verotuspaikkasäännösten tulisi suojata valtioiden verotuloja verokantojen eriyttämiseltä yhä paremmin. Verotus ja liiketoiminta ovat jatkuvasti hippasilla mutta tärkeää on muistaa se, että lypsävää lehmää ei kannata tappaa.