Uutiset

I I

Ilmaisluovutukset Ukrainan pakolaisille arvonlisäverottomia vuoden 2022 loppuun

EU on päättänyt vapauttaa Ukrainan pakolaisille julkisyhteisöjen ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kuten yleishyödyllisten yhteisöjen ilmaiseksi antamat tavarat sekä tavaroihin liittyvät palvelut arvonlisäverosta siten, että julkisyhteisöt ja hyväntekeväisyysjärjestöt voivat maahantuoda tavarat EU:n ulkopuolelta ilman tullia ja arvonlisäveroa. Lisäksi vastaavat tahot voivat ostaa tavarat muista EU-valtioista ilman yhteisöhankinnan arvonlisäveroa.

Mikäli tavarat ostetaan suomalaiselta yritykseltä, yritys voi myydä tavaran julkisyhteisölle tai hyväntekeväisyysjärjestölle sekä vastaanottopalveluita järjestävälle muulle taholle ilman arvonlisäveroa säilyttäen kuitenkin itse vähennysoikeuden kyseisten tavaroiden hankintaan. Jos yritys lahjoittaa ilmaiseksi tavarat julkisyhteisön tai hyväntekeväisyysjärjestön jaettavaksi pakolaisille, yrityksen ei tarvitse suorittaa ilmaisluovutuksesta oman käytön veroa. Vastaavat verottomuussäännökset koskevat myös tavaroihin liittyviä palveluita. Se, millaisista palveluista tarkalleen on kyse, ei ole vielä täysin selvää. Poikkeus on voimassa vuoden 2022 loppuun.

Uutinen on julkaistu valtiovarainministeriön sivulla: Ukrainan pakolaisille annettava apu vapautetaan arvonlisäverosta – Valtiovarainministeriö (vm.fi)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Uutiset

21.02.2025 I Marja Hokkanen

Oikeutetut odotukset ja haltijan vastuu tarkistaa asiakirjojen pätevyys: C-376/23, Baltic Container

Baltic Containerilla oli lupa lastata, purkaa ja varastoida tavaroita Riian sataman vapaa-alueella. Verohallinto oli hyväksynyt unionin tullikoodeksin 214 artiklassa tarkoitetut asiakirjat, joilla Baltic Container oli rek...

Blogit

15.12.2024 I Marja Hokkanen

Rentouttavaa ja tunnelmallista joulunaikaa sekä onnea vuodelle 2025!

On joulun aika, hiljenee maa, mutta verotuksella työt jatkuvat vaan. Arvonlisävero valtiolle kassan kätköistä kiertää, ja valmistevero juomiin joulun mieltä lisää. Kun kauppias hyllyille tavarat tuo, on verotus mukana, sekin iloa luo. Piparit,...

Artikkelit

06.11.2024 I Marja Hokkanen

The Concept of an exempt Investment Fund, from the Perspective of Investor Risk (X and Others, Joined Cases C‑639/22 and C‑644/22)

The case concerns Dutch pension funds, some of which are compulsory occupational pension funds, sectoral pension funds and company pension funds, and the question of whether these pension ...