Uutiset

I I

Muistathan hoitaa verot ulkomailta tilaamastasi alkoholista!

Verohallinto ja Tulli tehostavat ulkomaisista verkkokaupoista ostetun alkoholin verovalvontaa marraskuusta alkaen. Syynä tähän on se, että alkoholin osto ulkomailta on lisääntynyt jatkuvasti ja korona-aikana se jopa kolminkertaistui. Ulkomailta tilatusta alkoholista valtiolle jää kertymättä veroja vuositasolla arviolta jopa 100 miljoonaa euroa.

Syynä verojen laiminlyöntiin ei suinkaan aina ole tietoinen veronkierto vaan erityisesti itse järjestetyissä kuljetuksissa yleisin syy lienee se, että tilaaja ei tiedä, että tilatuista alkoholista on suoritettava sekä alkoholivero, juomapakkausvero että arvonlisävero. Jos alkoholi tilataan EU:n ulkopuolelta, on mahdollisesti suoritettava myös tullimaksu.

Koska verkkokaupat usein ilmoittavat alkoholin hinnat ”lähtöhintoina”, on hyvä varautua siihen, että verottomaan hintaan tulee helposti puolet lisää, kun kaikki verot ja maksut on Suomeen suoritettu.

Alkoholin tilaaminen verkkokaupasta EU:n alueella

Jos alkoholi tilataan toisessa EU-maassa sijaitsevasta verkkokaupasta, veronsuoritusvelvollisuus riippuu siitä, miten kuljetus on järjestetty.

Myyjä järjestää kuljetuksen

Jos myyjä järjestää tuotteille kuljetuksen Suomeen, kyse on etämyynnistä, jolloin verovelvollisuus on myyjällä. Myyjällä on veronsuoritusvelvollisuus myös silloin, kun se suosittelee sivuillaan asiakasta käyttämään tiettyjä kuljetusliikkeitä.

Tulli tarkastaa Verohallinnolta, onko Suomeen tuotavasta alkoholista maksettu vaaditut vakuudet ja tehty niin sanottu ennakkoilmoitus. Tulli pysäyttää havaitut alkoholikuljetukset selvityksen ajaksi.

Mikäli ennakkoilmoitusta ja vakuutta ei ole suoritettu, Verohallinto tekee haltuunottopäätöksen ja tilaus jää odottamaan verojen maksua. Haltuunotosta ilmoitetaan sekä kuljettajalle että alkoholin myyjälle. Jos myyjä ei maksa sille määrättyjä veroja 6 kuukauden sisällä, Tullilla on oikeus hävittää haltuun otetut tuotteet.

Tilanteissa, joissa myyjä on verovelvollinen, Verohallinto kehottaa alkoholin tilanneita ostajia olemaan yhteydessä verkkokauppaan mikäli tuotteet eivät saavu ovelle.

Ostaja järjestää kuljetuksen

Jos asiakas järjestää itse kuljetuksen, kyse on etäostosta, jolloin vastuu veroista on ostajalla. Ostajan pitää tehdä OmaVerossa ennakkoilmoitus ja maksaa valmisteveron määrää vastaava vakuus ennen kuin tilaus saapuu Suomeen.

Tilausta ei varastoida odottamaan verojen maksua, vaan tilaus kulkee selvitysten jälkeen Tullista asiakkaalle. Jos verot ovat maksamatta, Verohallinto lähettää asiakkaalle jälkikäteen verotuspäätöksen.

Tilaaminen EU:n ulkopuolella sijaitsevasta verkkokaupasta

Mikäli tilaus tehdään EU:n ulkopuolella sijaitsevasta verkkokaupasta, on tilaajan tehtävä Tullille tulli-ilmoitus ja verojen lisäksi suoritettava mahdollinen tullimaksu, jonka määrä riippuu paitsi alkoholin laadusta, myös siitä, mistä maasta tuonti tapahtuu.

Miten valvonta tapahtuu käytännössä?

Viranomaiset ovat ilmoittaneet jatkavansa tehovalvontaa ainakin vuoden 2023 loppuun asti.

https://vero.fi/tietoa-verohallinnosta/uutishuone/lehdist%C3%B6tiedotteet/2022/verohallinto-ja-tulli-tehostavat-ulkomaisista-verkkokaupoista-ostetun-alkoholin-valvontaa–verot-suomeen/

Uutiset

11.12.2024 I Marja Hokkanen

Matkailuautojen käyttövoimavero määräytyy jatkossa kuten muissa M1-luokan henkilöautoissa

Eduskunta hyväksyi 9.12.2024 lain matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveron korottamisesta. Ajoneuvoverolaissa (1281/2003) säädetään ajoneuvoverosta, joka koostuu perusverosta ja muilta kuin bensiinikäyttöisiltä ...

Blogit

15.12.2024 I Marja Hokkanen

Rentouttavaa ja tunnelmallista joulunaikaa sekä onnea vuodelle 2025!

On joulun aika, hiljenee maa, mutta verotuksella työt jatkuvat vaan. Arvonlisävero valtiolle kassan kätköistä kiertää, ja valmistevero juomiin joulun mieltä lisää. Kun kauppias hyllyille tavarat tuo, on verotus mukana, sekin iloa luo. Piparit,...

Artikkelit

06.11.2024 I Marja Hokkanen

The Concept of an exempt Investment Fund, from the Perspective of Investor Risk (X and Others, Joined Cases C‑639/22 and C‑644/22)

The case concerns Dutch pension funds, some of which are compulsory occupational pension funds, sectoral pension funds and company pension funds, and the question of whether these pension ...