Uutiset

Ajoneuvoveroa koskeva oikaisuvaatimuksen määräaika

Korkein hallinto-oikeus on antanut ratkaisun KHO 2025:17, jossa oli kysymys oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajasta.

A oli saanut Liikenne- ja viestintävirastolta päätöksen, jolla hänelle määrättiin ajoneuvoveron jälkiveroa ja lisäveroa siitä, että hän oli käyttänyt liikennekäytöstä poistettua ajoneuvoaan liikenteessä. A teki asiasta oikaisuvaatimuksen, mutta virasto jätti sen tutkimatta, koska vaatimus ei saapunut määräajassa – eli 60 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Hallinto-oikeus oli kuitenkin toista mieltä: se katsoi, että asiassa soveltui kolmen vuoden määräaika, ja palautti asian virastolle oikaisuvaatimuksen käsittelemistä varten. Hallinto-oikeus viittasi ajoneuvoverolain 50 §:n 2 momentin ja totesi, ettei laissa säädetä erikseen ajoneuvoveron jälki- ja lisäveroa koskevan oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajasta. Säännöksen mukaisen kolmen vuoden määräajan oli sen mukaan tulkittava koskevan myös jälki- ja lisäveron maksuunpanopäätöstä huolimatta siitä, ettei maksuunpanohetkellä uusi verokausi ole alkanut. Tulkintaa tuki hallinto-oikeuden mukaan lain puutteellisuuden lisäksi se, että saman lainkohdan mukaan valtion edunvalvojan määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle on kuusi kuukautta. Verotuksen tasapuolisuuden periaate edellyttää, että verovelvollisen asema muutoksenhaussa ei voi olla valtion edunvalvojaa heikompi. Hallinto-oikeus totesi lisäksi, että kolmen vuoden määräajan oikaisuvaatimuksen tekemiselle on tulkittava alkavan laskennallisesti sen mukaan, milloin uusi verokausi olisi alkanut, mikäli ajoneuvo olisi oikein toimittaessa ilmoitettu liikennekäyttöön otetuksi, kun liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei ole käynnissä olevaa verokautta. Toisaalta, kun ilmoitusta liikennekäyttöönotosta ei ole tehty, verokauden on hallinto-oikeuden mukaan tulkittava myös päättyneen samana päivänä. Ajoneuvo oli todettu olevan liikennekäytössä 30.12.2020, jolloin määräaika oikaisuvaatimuksen tekemiselle olis hallinto-oikeudne mukaan kolme vuotta kyseisenä päivänä alkaneen ja päättyneen laskennallisen verokauden päättymisestä.

Korkein hallinto-oikeus totesi, että liikennekäytöstä poistetulla ajoneuvolla ei ole verokautta, joten ajoneuvoverolain 50 §:n 2 momentissa tarkoitettu kolmen vuoden määräaika ei tule sovellettavaksi. Verovelvollisuutta ei syntynyt pelkästään sillä, että ajoneuvoa kuljetettiin liikenteessä. Jotta näin olisi ollut, ajoneuvo olisi tullut ilmoittaa virallisesti liikennekäyttöön. Näin ollen ainoa sovellettava oikaisuvaatimuksen määräaika oli 60 päivää päätöksen tiedoksisaannista. Koska A:n oikaisuvaatimus oli tehty tämän määräajan jälkeen, Liikenne- ja viestintävirasto sai jättää oikaisuvaatimuksen tutkimatta, eikä hallinto-oikeuden olisi tullut palauttaa asiaa.

Korkein hallinto-oikeus kuitenkin totesi, että A:lla oli edelleen oikeus hakea muutosta tekemällä perustevalitus, kuten verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 9 §:ssä säädetään. Tästä syystä asia palautettiin hallinto-oikeudelle perustevalituksena käsiteltäväksi.

Ratkaisu vahvistaa sen, että ajoneuvoveron jälkiverotuksen määräaika voi poiketa tavanomaisesta kolmen vuoden oikaisumahdollisuudesta. Verokautta edellyttävän säännöksen soveltaminen ei ole mahdollista, jos ajoneuvo on ollut poistettuna liikennekäytöstä eikä verovelvollisuutta ole virallisesti syntynyt. Tällöin verovelvollisen on toimittava 60 päivän määräajassa tai muutoksenhaku voi toteutua vain perustevalituksen kautta.

Todettakoon lopuksi, että KHO:n päätös ei ollut yksimielinen vaan kaksi oikeusneuvosta katsoivat, että hallinto-oikeuden päätös oli oikea.