Hevostoimiala sai oman, perusteellisen arvonlisävero-ohjeen!

Arvonlisäverotuksen ammoisista ajoista lähtien eräs toimiala, joka on saanut erityistä huomioita on hevosten kasvattaminen ja raviurheilu. Verohallinto antoi aiheesta 17.5 oman ohjeen.

Merkittävä kysymys on ollut se, milloin toimintaa harjoitetaan liiketoiminnan muodossa ja milloin ei. Tältä osin verohallinto lausuu ohjeessaan muun muassa, että ”hevoset ovat tyypillisesti sellaisia tavaroita, joita voidaan käyttää sekä yksityisessä että liiketoiminnan käytössä. Tämän vuoksi hevostoimintaa tulee tarkastella kokonaisuutena laajemmin sen arvioimiseksi, käytetäänkö hevosia tosiasiallisesti jatkuvaluontoisessa tulonsaantitarkoituksessa eli arvonlisäverollisessa liiketoiminnassa. Kokonaisarvioinnissa voidaan tällöin ottaa huomioon muun ohella asiakaskunnan suuruus ja toiminnasta kertyneiden tulojen määrä. Arvioinnissa voidaan suorittaa myös vertailua toisaalta niiden olosuhteiden välillä, joissa toiminnanharjoittaja tosiasiallisesti käyttää hevosiaan, ja toisaalta niiden olosuhteiden välillä, joissa vastaavaa toimintaa yleensä harjoitetaan liiketoiminnan muodossa.” Verohallinto kuitenkin toteaa perustellusti, ettei toiminnan tappiollisuus sinänsä ole peruste pitää toimintaa harrastustoimintana.

Aivan, hevostoimialaan tulee soveltaa samoja liiketoiminnan tunnusmerkkejä kuten muuhunkin liiketoimintaan.

Ohjeesta tarkemmin verohallinnon sivuilla.

Uusimmat uutiset

    Uutiset

    11.12.2024 I Marja Hokkanen

    Matkailuautojen käyttövoimavero määräytyy jatkossa kuten muissa M1-luokan henkilöautoissa

    Eduskunta hyväksyi 9.12.2024 lain matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveron korottamisesta. Ajoneuvoverolaissa (1281/2003) säädetään ajoneuvoverosta, joka koostuu perusverosta ja muilta kuin bensiinikäyttöisiltä ...

    Blogit

    15.12.2024 I Marja Hokkanen

    Rentouttavaa ja tunnelmallista joulunaikaa sekä onnea vuodelle 2025!

    On joulun aika, hiljenee maa, mutta verotuksella työt jatkuvat vaan. Arvonlisävero valtiolle kassan kätköistä kiertää, ja valmistevero juomiin joulun mieltä lisää. Kun kauppias hyllyille tavarat tuo, on verotus mukana, sekin iloa luo. Piparit,...

    Artikkelit

    06.11.2024 I Marja Hokkanen

    The Concept of an exempt Investment Fund, from the Perspective of Investor Risk (X and Others, Joined Cases C‑639/22 and C‑644/22)

    The case concerns Dutch pension funds, some of which are compulsory occupational pension funds, sectoral pension funds and company pension funds, and the question of whether these pension ...