Vuokra-, leasing- vai kauppasopimus? Onko otsikolla väliä?

Oleellista arvonlisäverotuksen näkökulmasta on sopimuksen objektiiviset tunnusmerkit, jolloin sopimuksen tarkoituksella tai tuloksella ei ole lähtökohtaisesti merkitystä. Tällaiset subjektiiviset tarkoitusperät ovat toissijaisia. Siten oikeustoimen arvioinnissa lähtökohdaksi otetaan osapuolten tekemän sopimuksen oikeudellinen muoto. Jos esimerkiksi sopimus on nimikoitu vuokrasopimukseksi tai kauppasopimukseksi, myös arvonlisäverotuksessa sitä on tällaisena pidettävä. Tästä voidaan poiketa vain, jos voidaan osoittaa, että sopimus ei vastaa liiketoimen taloudellista ja kaupallista todellisuutta eli sitä, mitä sopimusosapuolet todellisuudessa ovat halunneet ja tarkoittaneet.

Jos sopimuksen tietyt määräykset eivät heijasta taloudellista ja kaupallista totuutta, ne voidaan sivuttaa. Näin on esimerkiksi tilanteessa, jossa sopimus on solmittu keinotekoisesti ainoastaan veron kiertämiseksi. Jos näin on, tilanne on arvioitava arvonlisäverotuksen näkökulmasta sellaiseksi kuin se olisi ollut, jos tämän väärinkäytön muodostavia toimia ei olisi ollut. Tämän arvioinnin suorittaa luonnollisesti verottaja. Tämä EU-tuomioistuimen oikeuskäytännössä muodostunut periaate toteuttaa siten kansallisen lainsäädännön veronkiertosäännöstä.

Jos sopimuksen taloudelliset ehdot ovat sellaisia, jotka otsikon mukaisessa sopimuksessa ovat yleisesti tyypillisiä, syytä sopimuksen katsomiseksi joksikin muuksi kuin miksi se on otsikoitu ei ole. Jos sopimuksen ehdoista voidaan kuitenkin esimerkiksi päätellä, että lunastusoikeuden käyttäminen on ainoa taloudellisesti rationaalinen valinta, jonka leasingsopimukseksi otsikoidun sopimuksen vuokralleottaja voi tehdä, sopimusta voidaan pitää jo tekotilanteessa kauppasopimuksena. Siten vaikka kyse ei olisikaan veronkierrosta, on syytä pohtia vielä viimeiseksi ennen sopimuksen allekirjoittamista sitä, vastaako sopimusehdot sopimuksen otsikkoa. Muuten voi tulla yllätyksiä arvonlisäverotuksen osalta jälkikäteen.