Korkein hallinto-oikeus on antanut 2.11 päätöksen KHO:2022:124 mielenkiintoisessa tapauksessa, jossa kysymys oli optikkoliikkeen suorittamien optikkopalveluiden vaikutuksesta yrityksen vähennysoikeuteen. Optikkoliike luovutti näöntarkastuksia ilmaiseksi ja verohallinto katsoi, että ilmaiset näöntarkastukset olivat optikkoliikkeen arvonlisäverotonta soveltamisalan ulkopuolista toimintaa, joka rajoitti yhtiön vähennysoikeutta. Verohallinnon mielestä yhtiöllä ei olisi ollut vähennysoikeutta optikon käyttämiin laitteisiin, tilavuokriin sekä yleiskuluihin siltä osin, kun ne katsottiin liittyvän kyseiseen vastikkeettomaan näöntarkastustoimintaan. Myös hallinto-oikeus oli katsonut, että yhtiön tarjoamat näöntarkastuspalvelut olivat verollisesta silmälasien myynnistä erillistä toimintaa, jonka vuoksi yhtiön näöntarkatukseen tehtyjen hankintojen oli katsottu kohdistuvan yhtiön verottomaan toimintaan. Sillä, että näöntarkastus liittyi kiinteästi verollisten silmälasien myyntiin, ei hallinto-oikeuden mielestä ollut merkitystä. Tämän vuoksi vastikkeetta luovutettuja näöntarkastuspalveluja oli pidettävä hallinto-oikeuden mielestä aronlisäveron soveltamisalan ulkopuolisena toimintana, johon liittyvistä hankinnoista yhtiöllä ei ollut vähennysoikeutta.
Korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoi, että ”silmä- tai aurinkolasien ja niihin liittyvien linssien verollinen myynti edellytti näöntarkastuksen suorittamista oikeanlaisten linssien valitsemiseksi ja valmistamiseksi. Yhtiön optikoiden suorittamien maksuttomien näöntarkastusten tarkoituksena oli johtaa yhtiön verolliseen silmä- tai aurinkolasimyyntiin”. Siten optikoiden suorittamat näöntarkastukset liittyivät silmä- tai aurinkolasien verolliseen myyntiin eikä maksuton näöntarkastus muodostanut optikkoliikkeen verollisena liiketoimintana harjoittamasta liiketoiminnasta erillistä arvonlisäveron soveltamisalan ulkopuolelle jäävää toimintaa. Yhtiöllä oli siten oikeus oikeus vähentää kaikki kulunsa siltä osin, kun ne liittyivät vastikkeetta suoritettuun näöntarkastukseen. Sen sijaan vastikkeellinen optikon näöntarkastus sekä silmälääkäripalvelut ovat optikkoliikkeen verotonta toimintaa, joilla on yhtiön vähennysoikeutta rajaava vaikutus.
Päätös on tärkeä ja se kertoo mielestäni tärkeän viestin: Yhtiöllä on oikeus itse päättää liiketoiminnastaan ja siitä, miten se myyntinsä hinnoittelee. Jos kyse on vastikkeettomasta luovutuksesta, oli se sitten optikon, silmälääkärin tai muun palveluntarjoajan suorittama, on toki erikseen tutkittava, onko kyseinen luovutus osa verollista tai verotonta yhtiön liiketoimintaa. Kyseisen päätöksen perusteella ei siis tule vetää liian laajaa johtopäätöstä, ja oma vähennysoikeus kannattaa aina tarkistaa, mutta päätös antaa joka tapauksessa viestin siitä, että terveellä järjellä on sijaa myös arvonlisäverotuksessa.
Ole yhteydessä, jos uutinen herätti ajatuksia omasta liiketoiminnasta.
Matkailuautojen käyttövoimavero määräytyy jatkossa kuten muissa M1-luokan henkilöautoissa
Eduskunta hyväksyi 9.12.2024 lain matkailuautojen ajoneuvoveron käyttövoimaveron korottamisesta. Ajoneuvoverolaissa (1281/2003) säädetään ajoneuvoverosta, joka koostuu perusverosta ja muilta kuin bensiinikäyttöisiltä ...
Rentouttavaa ja tunnelmallista joulunaikaa sekä onnea vuodelle 2025!
On joulun aika, hiljenee maa, mutta verotuksella työt jatkuvat vaan. Arvonlisävero valtiolle kassan kätköistä kiertää, ja valmistevero juomiin joulun mieltä lisää. Kun kauppias hyllyille tavarat tuo, on verotus mukana, sekin iloa luo. Piparit,...
The Concept of an exempt Investment Fund, from the Perspective of Investor Risk (X and Others, Joined Cases C‑639/22 and C‑644/22)
The case concerns Dutch pension funds, some of which are compulsory occupational pension funds, sectoral pension funds and company pension funds, and the question of whether these pension ...