Uutiset

Vähennysoikeus rahoituspalveluiden tuottamiseen liittyvistä kustannuksista ja kiinteän toimipaikan merkitys KHO 2025:25

Korkein hallinto-oikeus antoi päätöksen verottomia rahoituspalveluita EU:n ulkopuolelle myyvälle yhtiölle. Tapauksessa oli kysymys siitä, miten ostajayhtiön kiinteä toimipaikka EU-alueella vaikutti palveluiden luovutuspaikkaan ja verottoman palvelun myynnistä aiheutuvaan vähennysoikeuteen.

A Oy on suomalainen yhtiö, joka kuului pohjoismaiseen konserniin. Sen pääasiallinen liiketoiminta on arvonlisäveroton luottojen välitys. Kuluttajat voivat tehdä lainahakemuksia yhtiön verkkopalvelussa, ja yhtiö sai palkkion pankeilta ja rahoituslaitoksilta, jotka sijaitsevat Suomessa, muissa EU-jäsenvaltioissa ja Norjassa. Palvelu on kuluttajille maksuton, ja A Oy:n asiakkaita ovat nimenomaan rahoituslaitokset – eivät kuluttajat.

Yhtiön tekemissä sopimuksissa oli aina yksiselitteisesti määritelty, kenelle palvelu myydään. Ostajatahona oleva rahoituslaitois maksoi A Oy:n palkkion ja vastasi lopulta lainan myöntämisestä loppuasiakkaalle. A Oy:n verotarkastuksessa todettiin, että yhtiön toiminta on arvonlisäverotonta rahoituspalvelun myyntiä. Tällöin vähennysoikeutta ei pääsääntöisesti myyjällä ole. A Oy kuitenkin katsoi, että se oli oikeutettu vähentämään hankintojensa sisältämän arvonlisäveron siltä osin kuin palvelut kohdistuvat EU:n ulkopuolelle, eli esimerkiksi Norjaan.

Kysymys, johon korkein hallinto-oikeus otti kantaa, oli: onko A Oy:llä oikeus vähentää arvonlisäveroa hankinnoista, jotka kohdistuvat arvonlisäverottomaan rahoituspalvelujen myyntiin EU:n ulkopuolelle, kun palvelun ostajalla on kiinteä toimipaikka EU:n alueella – mutta palvelu ei liity tähän toimipaikkaan. Toisin sanoen onko  A Oy:llä vähennysoikeus, kun palvelun vastaanottaja on sijoittautunut EU:n ulkopuolelle, vaikka sillä olisi myös toimipaikka unionin alueella?

Sovellettavana kansallisena säännöksenä oli arvonlisäverolain 131 § 1 momentin 2 kohta, jonka mukaan verovelvollisella on oikeus saada palautuksena vero siltä osin kuin se kohdistuu 41 §:ssä tarkoitettuihin rahoituspalveluihin, jos palvelun ostaja on elinkeinonharjoittaja, jolla ei ole liiketoiminnan kotipaikkaa tai kiinteää toimipaikkaa yhteisön alueella. Kyseinen säännös perustuu arvonlisäverodirektiivin 169 artiklan c alakohtaan, jonka mukaan verovelvollisella on oikeus vähentää verovelvollisen 135 artiklan 1 kohdan a–f alakohdan mukaisesti vapautettuihin liiketoimiin eli niin sanottuihin verottomiin vakuutus- ja rahoituspalveluihin kohdistuva ostojen arvonlisävero, jos palvelun vastaanottaja on sijoittautunut yhteisön ulkopuolelle tai jos liiketoimet välittömästi liittyvät yhteisön ulkopuolelle vietäviksi tarkoitettuihin tavaroihin.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vähennysoikeutta ei voida evätä pelkästään sillä perusteella, että palvelun ostajalla on kiinteä toimipaikka EU:ssa. Ratkaisevaa on, liittyykö ostettu palvelu juuri tähän toimipaikkaan. Jos palvelu ei liity EU:n alueella sijaitsevaan kiinteään toimipaikkaan, vaan se kohdistuu EU:n ulkopuolella olevaan ostajan kiinteään toimipaikkaan tai kotipaikkaan, myyjäyhtiöllä on oikeus arvonlisäveron vähennykseen.

Ratkaisu korostaa, että kiinteän toimipaikan olemassaolo EU:n alueella ei yksin riitä poistamaan vähennysoikeutta. Vähennysoikeuden ratkaisee se, kenelle palvelu tosiasiallisesti suoritetaan ja missä tämä ostaja on sijoittautunut. KHO:n linjaus vahvistaa kulutusverotuksen periaatetta.