01.03.2023 klo 12:41

Kulutusverot ovat nousseet 780 miljoonalla eurolla vuodessa. Ovatko kulutusverot oikea tie valtion budjetin vakauttamiseen? Toimiiko keppi paremmin kuin porkkana?

Veronmaksajat julkaisivat vuosittaisen kulutusveroselvityksensä viime torstaina. Selvityksen mukaan tämän vaalikauden aikana kulutusveroja on kerätty noin 780 miljoona euroa vuosittain enemmän kuin aikaisemmin. Kulutusverojen osuus oli vuonna 2021 selvityksen mukaan 32,3 prosenttia ja kokonaiskertymä 34,9 miljardia euroa.

Suurin verotuotto kulutusverojen osalta tulee arvonlisäverosta, reilut 23,5 miljardia euroa vuonna 2021. Vertailun vuoksi kotitaloudet maksoivat tuloveroa vuonna 2021 yhteensä 29,8 miljardia ja yritykset 6,1 miljardia euroa. Arvonlisäveron lisäksi muita merkittäviä kulutusveroja ovat valmisteverot kuten energiaverot 4,3 miljardia euroa, alkoholijuomavero 1,5 miljardia ja tupakkavero noin 1 miljardi euroa. ”Esimerkiksi bensiinilitran hinnasta noin kaksi kolmannesta on valmiste- ja arvonlisäveroa. Puolen litran Koskenkorva-pullon pantittomasta hinnasta veroa on 84 prosenttia, tupakka-askista peräti 90 prosenttia”, todetaan Veronmaksajien selvityksessä.

Monien valmisteverojen verotuotot ovat pienentyneet kulutuksen vähenemisen myötä. Tämä osoittaa niin sanottujen haittaveroverojen toimivan toivotulla tavalla. Tieliikenteessä on siirrytty vähäpäästöisempiin ajoneuvoihin ja tupakan poltto on vähentynyt. Näin haittaveron kuuluukin toimia.

Mediassa on puhuttu paljon kokonaisveroasteen laskemisesta 2000 -luvulla. Jossain määrin tämä perustuu kotitalouksien verotuottojen pienenemiseen mutta merkittävä vaikutus on kulutusverotuottojen vähenemisellä juuri sen vuoksi, että keppi on toiminut.

Keskustelimme Veronmaksajien ekonomistin Janne Kalluisen kanssa MTV:n Huomenta Suomi -aamulähetyksessä siitä mitä kulutusverot ovat ja miten ne toimivat. Mistä rahaa valtion velkojen maksamiseen? Toimiiko keppi itse asiassa paremmin verotuksessa kuin porkkana? MTV:n lähetyksen voi katsoa tästä: Huomenta Suomi: Kulutusveroja kiristettiin – kenen kukkarolla käytiin? – katso maksutta MTV

Täältä löydät Veronmaksajien tekemän selvityksen: verotietoa_94_netti.pdf (veronmaksajat.fi)

 Lue lisää artikkeleita